lauantai 14. syyskuuta 2013

Cupcakes

Kuppikakut ovat ihania ja tykkään aina testailla niistä uusia makuja. Valitettavasti usein kuitenkin kuppikakuissa on vain kaunis kuori, ja itse leivonnainen ei maistu miltään. Nyt olen löytänyt Lontoostakin paikan, jossa herkut maistuvat sille mille pitääkin.

Vaikka suurin kuppikakkuhuuma tuntuu olevan ohi, niin näitä söpöjä kuppikakkupaikkoja löytyy useita niin Lontoosta kuin Helsingistäkin. Helsingissä suuren suosion on saavuttanut esimerkiksi Mormor Cupcakes, jonka osa tuotoista käytetään hyväntekeväisyyteen.

Lontoossa on useita tunnettuja kuppikakkupaikkoja. Esimerkiksi Hummingbird Bakery on noussut jo kulttimaineeseen, mutta oma suosikkini on Lola's Cupcakes. Lola's Cupcakesin kuppikakut ovat söpöjä, ja hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan.


Lola's Cupcakesilla on Lontoossa useita myymälöitä, ja näitä herkkuja on myynnissä esimerkiksi Harrodsilla ja Oxford Circuksen Topshopissa. Kokovaihtoehtoja on kaksi; pienet maksavat n. 1.35£ kappale ja isoillakin on hintaa vain n. 2.60£, mausta riippuen. Kohtuuhinta mielestäni! Nämä kuppikakut ovat käsintehtyjä, ja sen hintaisia että niitä voi ostaa vaikka kerralla kaksi pientä ja kokeilla eri makuja :) Ja vaihtoehtoja on paljon...


Lisää tietoa löydät Lola's Cupcakesin sivuilta.


In London, Lola's Cupcakes are my favourite ones. The price is right and they are delicious! You can find Lola's Cupcakes e.g. at Harrods or Topshop Oxford Circus. Find out more on their webpage here.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti