keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ihan kujalla

Edellisenä sunnuntaina päätimme pitkästä aikaa painella brunssille. Ei ollut dagen efteriä, joten Pacificon tai muun mättölän sijaan halusimme jotain maukkaampaa ja erilaista. Päädyimme Kuja Bar Bistroon, ja lähdimme mahat täynnä, todella tyytyväisinä parin tunnin herkuttelun jälkeen :)

Brunssi oli buffet-tyylinen, hieman erilaisempi, ja hintaa oli 17€. Kuja Bar Bistro sijaitsee Hakaniemessä, kirjaimellisesti ihan kujalla.

Kujan ribsejä, sikahyviä makkaroita, simpukoita ja paljon muuta.

Salaatteja oli paljon, mutta mihin tuossa laittaisit lautasen annostelun ajaksi?

Ihania, freshejä salaatteja.

Artisokkaa & oliivia.

Perunasalaatti oli superhyvää, ja kyllä oli ne kaikki muutkin :)

Simpukoita.

Joko saa aloittaa? :D

Jälkkäriäkin oli; suklaakakkua, porkkanakakkua ja lisäksi sai tehdä itse mustikkavohveleita. Njams :)

Palvelu oli, noh, mielenkiintoista. Naisenkilö joka työskenteli salin puolella, oli kaikille asiakkaille aika töykeä. En usko että hän tahallaan töksäytteli asioita; hän ei ehkä vaan ollut asiakaspalveluluonne. Kuuntelin muutaman kerran että täh, sanoiko hän noin juuri asiakkaalle?! 

Miinusta: buffet-pöydillä ei ollut tilaa laskea lautasta alas niin että olisi saanut molempia käsiä käyttämällä otettua salaatteja ja leipää. Salaattiottimien sijaan olisi salaatteja voinut ottaa paremmin vaikka pihdeillä tms. 

Plussaa: ei sellainen perusbrunssi, vaan raaka-aineisiin oli panostettu. Ribsejä, paahdettuja kastanjoita, vohveleita, hyvää leipää... Ja maut kohdillaan! Ai että <3

Suosittelen, mutta muista tehdä pöytävaraus, sillä muuten voi joutua käännytetyksi ovelta heti kättelyssä. Paikka on todella suosittu. Haluan tänne pian uudestaan!

Lue lisää: http://www.kujabarbistro.fi/fi/brunssi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti