lauantai 26. huhtikuuta 2014

Midhill downside

Laitoin tuossa jonkin aikaa sitten kauden himotuimmat postauksen. Näistä ravintoloista olen nyt päässyt käymään muutamassa: Midhill Burgerissa ja uudemman kerran Tres Bonesissa.

Midhilliin päädyimme eräs arki-ilta, ja saimme ehkä viimeisen vapaan pöydän. Kävimme siis Citykäytävän Midhillissä, alakerta oli tyhjä ja yläkerta tuoaten täynnä heti kuudelta. Mutta, kahdeksalta oli koko paikka oli tyhjä. Erikoista?

No siihen kokemukseen, aloitetaan kuvista.

Midhill soda, tosi hyvää mutta pirun kallis.

Sisustus oli juurikin sellainen mitä näki Lontoossa paljon. Vähän raffimpi mutta moderni.

Perusburgeri ja ranet.

Tryffeliranet oli hyvät, sitten kun oli saatu kuumat niiden jäähtyneiden tilalle :)

Perusburgeri close-up.

Emme olleet oikein tyytyväisiä. Kaupungin parhaiksi väitetyt burgerit tulivat pöytään haaleina (ei kuumina) ja tryffeliranskalaiset suorastaan kylminä. Ranet palautimme keittiöön, mutta emme jaksaneet enää tunnin odotuksen jälkeen odottaa uusia burgereita. Söimme, ja pihvi oli kuivaa ja kokonaisuus aika vaisu. Luin jostain, että Midhillissä pihvejä paistaa Michelin-tasoiset kokit?! Ei kyllä siltä vaikuta. Noh, valitettuamme kylmästä ruuasta saimme korvaukseksi valita mieluiset jälkkärit listalta. Tuloksena yksi Snicker's cousin, yksi Meringue mess ja yksi Minttu-suklaa shake. Kaikki olivat täydellisiä! Ei olisi uskonut että ravintola joka paistaa näin huonoja burgereita, tekee näin herkullisia jälkiruokia! Illan siis pelasti nämä jälkkärit: 

Meringue mess. Sairaan hyvä sotku!

Snicker's cousin. aahh!

Koko kolmikko kasassa ;)

Mutta, kaiken kaikkiaan en kyllä sanoisi hyväksi paikaksi vaikka jälkiruuat olivatkin herkullisia. Sekavaa palvelua, keskinkertaiset burgerit ja kylmiä ranskalaisia. Emme mene toista kertaa, harmi, koska odotukset oli kovat :(  Ei ole Lontoon Byronin voittanutta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti