lauantai 28. helmikuuta 2015

Ihastuttava Lasipalatsi ja blini

Lasipalatsi on melkoisen tunnettu blineistään, ja pääsin maistamaan näitä ystävänpäivänä. Lasipalatsissa on huikea blinimenu, ja paras siitä on ottaa blinejä niin paljon kuin jaksaa ja haluamansa täytteet. Jos söisin vain blinit, ottaisin maksimaaliset täytteet ja ainakin kolme bliniä! Isovanhemmillani on perinne käydä täällä blineillä joka tammikuu, kuinka hellyttävää :) Ihastuttavaa on, että henkilökunta käy ympäri ravintolaa kysymässä blininsyöjiltä, saisiko olla lisää, eli blinejä tosiaan tulee jatkuvalla syötöllä, mikäli vain jaksaa syödä.

Välihuutelu: Pahoittelut todella huonosta kuvalaadusta, valoa ei ollut nimeksikään tuona iltana, kun me kävimme ravintola Lasipalatsissa.

Kokemuksemme oli taas mitä parhain, niinkuin aiemmillakin kerroilla täällä. Ystävänpäivänä meillä oli poikaystävän kanssa melko rehellinen dagen efter, ja päätimme suosiolla perua varauksemme ravintola Nokkaan. Sitten mietittiin mihin saisi pöydän eikä olisi liian hieno paikka; no sehän oli Lasipalatsi. Vielä kun muistin kuinka hyvää heidän poroannoksensa on, asia oli lyöty lukkoon. Ja saimme onneksi vielä pöydän, joka sitten oli ravintolan viimeinen vapaa pöytä.

Blini ja graavilohitartar.

Blinit ovat paikan paras juttu kuulemma, mutta minua ne eivät täysin vakuuttaneet. Olen parempiakin syönyt, jopa kotona. Alkuun kuitenkin ihan jees, kun tiesi mitä oli vielä tulossa.

Poikaystävän alkuruoka: Carpaccio Limousine-härästä, Jätkäsaari-juustoa ja tryffelimousse.


Aaah ja aah. Sallan villiporoa, paahdettua artisokkaa ja tyrni.sipulihiilloketta. Iki-suosikkini tämä Lasipalatsin porofilee!

Poikaystävän ylikypsää porsaan niskaa. Todella hyvää.

Pääruoat olivat taivaallisia, olimme todella tyytyväisiä. Palvelu oli mitä mainioin. Ainoa miinus, että paikka tietysti ystävänpäivänä aivan täynnä, ja pöydät ovat liian lähekkäin. Aivan kuin neljän hengen pöydästä olisi tehty kaksi kahden hengen pöytää. Mitään kovin yksityiskohtaisia keskusteluja ei siis voi käydä, naapuripöytä kuulee kaiken, ihan kaiken.

Jälkiruuille ei ollut vatsassamme tilaa, joten nappasimme kaupasta mukaan Kolmen kaverin lakritsi-jäden (jäätelöhän tunnetusti ei vie tilaa täydestä mahasta, mahtuu aina) ja nautimme sen kotisohvalla hyvän leffan parissa. Parasta!

Loistava tarjoilu, hyvää ruokaa, rento mutta siisti  miljöö minun makuuni. Suosittelen.

Bliniviikot Lasipalatsissa 2.4. asti, käykää kokeilemassa!

Menu: http://ravintola.lasipalatsi.fi/ruokalista

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ravintolapäivä 15.2.

Ravintolapäivä on kyllä huikea konsepti. Vielä kun saisi tarjoilla viiniä niin aah! Kävin muutamalla kojulla maistelemassa herkkuja Ravintolapäivänä 15.2.:

Makkaralla aloiteltiin..

Faijan valkosipulin juusto-jalapenomakkara. Hyvää oli, ja aivan mielettömän hyvät itse tehdyt lisukkeet! 4/5.

Bacon & Facon

Espalla oli paljon ruokaa, valitsin yhden annoksen Bacon & Facon kojusta, banaania, toffeeta ja pekonia. Syntisen hyvää! 5/5.

Ranskalainen sipulikeitto

Sitten vielä sipulikeitolle Kolmen Sepän patsaalle. Kuulin huhua että lientä keiteltiin kolme päivää, ja uskon sen, niin herkkua tämä oli grillatun leivän ja gratinoidun gryere-juuston kera. Hinta tosin aika kova, tultu rahaa tekemään, 6€ annos. 4/5.

Kaiken kaikkiaan tuntui, että hinnat olivat kovasti nousseet ja paikalle oli ilmaantunut myös rahaa kerääviä järjestöjä tms. Vielä pari vuotta sitten Ravinolapäivän kojujen tarkoitus oli tarjota ruokaa ja maksaa kulut, nyt tarkoituksena monella oli kerätä rahaa esim. reissua varten ja euronkuvat silmissä tietty.

Odotan jo kovasti seuraavaa ravintolapäivää!